Joo, näin on. Nyt on mennyt muutama viikko. Keittoa kuluu ja siitä tulee yllättävän voittaja fiilis. Olen aika ylpee itsestäni. Ja isipapan kanssa on seiniä kaadeltu. Menisin lenkillekkin jossen olisi sohvan vankina, koteloituneena peittoon. Onkohan tää vaan tyyntä myrskyn edellä? Jossen onnistukkaan keventymään tästä, jos en pärjää sittenkään näin? Nyt on kauheen hyvä fiilis ja hyväksyn itteni toistaseks. Inhottaa tää olo että kaikki murtuu niskaan yllättävän nopeesti.

Ystävät on kaikkein tärkeimpiä peilejä. Ystävät näkee paljon ja paljastaa sulle universumin salaisuudet. Koska sä et niitä tiedä, niin kauan kun on kyse susta itsestä.  Olen jotain, mistä yllätyin. Ja kaikki käy järkeen.

Yök, miksi muiden naamat oksettaa? Onko se sen takia että ne näyttäis olevan onnellisia? En tiiä, hyi silti. Haluiaisin repiä ne naamat irti niiden päistä.

Jee, lasikeiju ei oo enää kaukana.

Been there, done that. Soar.

Ikävä on melkoinen.