Saattaa olla pikkusen hämmentävää lukee syömishäiriöistä kertovaa kirjallisuutta. Ja sekin on hämmentävää, että on kotona viikon mittasen leirin jälkeen. Se on todellinen irtautuminen kaikesta. Mutta kun sielläkin meni kaikki ihan vituiks. Ja niin menee kyllä täällä tavisten maailmassakin. Miksei missään ole asiat hyvin? Tosin en paljoa edes elintarvikkeita nauttinu parina vikana päivänä, tuli heti kevyempi olo. Mut ei se olo riitä. Vaan se riittää kun täyttää täydellisyyden määritelmän: Täydellisyys on saavutettu, ei silloin kun ei ole enää mitään lisättävää vaan silloin kun ei ole enää mitään pois otettavaa.

Ongelmia on kaikkialla, eikä ne jätä rauhaan. Ne tulee kirjaimellisesti mukana kun peräpukamat. Sviidu. Ehkä sitä eläis seuraavat päivät kurkkupastilleilla, ei meinaan lähde ääntä tästä mursumarsusta. 

Saisinko mäkin halin? Ehkä pysyisin koossa sillon, enkä leviäis käsiin. Mun osia ei oo hitsattu kiinni toisiinsa, hajoan kun korttitalo.

One graceful day I'll set you free.